Our love is a diamond -blogin Marija kehitteli ihanan unelmien polttarit -haasteen, jonka totta kai otin vastaan! (: Olen jo aikaisemmin miettinyt polttariaiheisen postauksen rustaamista, mutta nyt olen suoranaisesti velvoitettu tekemään sen. Toivottavasti tästä unelmoinnista tulee olemaan jotain hyötyä polttareitani sitten joskus tulevaisuudessa järjestäville kaasoilleni.
Marija antoi unelmoinnin tueksi muutamia kysymyksiä, joihin pääsenkin seuraavaksi vastailemaan.
1. KUKA ON VASTUUSSA POLTTAREIDESI JÄRJETÄMISESTÄ?
Postauksen alussa tähän jo ehdinkin vastata: kaasoni. Heitä on kolmen kopla ja kaikki ihania ja tärkeitä ihmisiä mulle. Voisinkin hieman esitellä heitä, sillä sitä en ole vielä tehnyt kunnolla.
Sanni: Kaksi vuotta minua vanhempi siskoni on ollut elämässäni aina ja tästä syystä aivan luonnollisesti yksi kaasoistani. Sanni on aina ollut esikuvani monissa asioissa ja olenkin lapsena ja teinivuosina häntä seurannut monessa asiassa (musiikkimaussa, harrastuksissa jne). Kuulemma välillä se on ottanut Sannia päähän. Mutta eikös pikkusikon vähän pidäkin isosiskon hermoja kiristää? (; Sannissa luotan hyvään organisointikykyyn, luovuuteen ja idearikkauteen.
Essi: Tutustuimme Essin kanssa paremmin lukioikäisinä, vaikka olimmekin pelanneet samassa korisjoukkueessa jo alakoululaisina. Ystävyytemme syveni lukion jälkeen silloin kun aloin seurustella Kullan kanssa, ja Essin ja hänen miehensä ansiosta me Kullan kanssa tapasimmekin! Ilman ihanaa Essiä en siis välttämättä olisi menossa Kultani kanssa naimisiin. Ei siis ole ihme, miksi Esko on yksi kaasoistani <3 Essissä luotan hänen maalaisjärkeensä ja realistisuuteensa. Jos kaksi muuta kaasoani lähtevät suunnitelmissaan keulimaan, on Essi hyvänä stopparina liiallisuuksille.
Niina: Niin siitä keulimisesta. Niina on ihan kuin minäkin: innostuja, haaveilija. Me tutustuimme toisiimme luokanopettajaopinnoissa, mutta me ollaan kuitenkin tiedetty toisemme jo lapsuudessa. Tää oli niin hassua! Niinan ja mun äiti opiskelivat lastentarhanopettajiksi 80-luvulla ja niin kuin me Niinan kanssa nyt, ovat hekin olleet hyviä opiskelukavereita. Niinasta on Raumalla opintojen aikana tullut mulle todella tärkeä ystävä, sielunsisko. Hän on neljän vuoden aikana ehtinyt oppia musta samat asiat, mitä Sanni meidän koko elämän aikana. Niinassa luotan siihen, että hän tuntee nyky-minut parhaiten. Toivottavasti nyky-minä siis otetaan huomioon polttareiden järjestämisessä! :D
2. KETKÄ OSALLISTUVAT POLTTAREIHISI?
Kun tuosta keulimisesta puhuin, se ilmenee tässä kohtaa. Tein listan polttariseurueestani jo kihlausta seuraanneiden kuukausien aikana, vaikkei häävuotta tai -päivää oltu vielä edes päätetty. Mutta kun innostuu, niin innostuu! Ja listojen tekeminen on vaan niin mua.
Polttareihini kutsutaan kaasokoplan lisäksi Kullan kaksi isosiskoa ja lähimpiä ystäviäni. Lisäksi haluaisin, että polttarijoukossa on myös ainakin osan ajasta äitini ja anoppini. Enkä halua missään nimessä unohtaa pikkusiskoani! Inkku on meidän perheen pian 15-vuotias iltatähti <3 Se, että Inkeri pääsisi osallistumaan koko polttaripäivään olisi mulle todella tärkeää.
3. MITÄ ODOTAT POLTTAREILTASI ja 4. MILLAISTA OHJELMAA POLTTAREISSASI ON?
Odotan unohtumatonta ja kivaa päivää. Polttarit alkaisivat aamulla ja tulisivat täytenä yllätyksenä minulle. Vauvan hoito tulisi siis olla hyvin järjestelty minulta huomaamatta ja polttari-suunnitelmia tajuamatta (; Aamun aikana sonnustautuisimme yhdessä polttariporukan (tai osan porukasta) kanssa polttarilookiin maittavaa aamiaista/brunssia nauttiessamme. Haluaisin, että joku tekisi päivän meikkini ja laittaisi hiukset hienosti (koska veikkaan, että mammalook on silloin meitsillä aika peruskauraa?). Polttarilook tarkoittaisi jotain tyylikästä minun näköistäni, eli ei mentäisi prinsessa-kissanainen-hoitsu-linjalla. Eikä todellakaan stereotypia-opettaja-linjalla! :D
Ja sitten lähdettäisiin viettämään päivää. Päivä saisi iltaan asti sisältää erilaisia aktiviteetteja, yhdessäoloa, juttelua, välilepoa, syömistä, juomista, joitakin polttariperinteitä, yllättäviä käänteitä ja jännitystä. Jännityksellä en tarkoita korkealla benjihyppytornissa hytisemistä vaan sitä, etten yhtään tietäisi, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Vielä tuli mieleen yksi tärkeistä odotuksista: Päivä tulee jotenkin tallentaa (: Muistiin se jättää varmasti jäljen, mutta jotain konkreettistakin olisi hyvä jäädä käteen.
5. MITÄ ET HALUA POLTTAREIDESI SISÄLTÄVÄN?
Näille sanon ei: strippari, baari, nolaaminen, kerjääminen, mauttomat vaatteet, ryyppäys (mielummin sivistynyt viininlipitys), epämukavuus, liian suuret ihmisjoukot, yletön rahanmeno.. Siinä tärkeimmät, mitä nyt mieleen tulee.
Johan sitä tässä alkaa odottaa omia polttareitaan! Kiitos vielä Marija postaushaasteesta (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kommentistasi (: