26 tammikuuta 2016

Polttarit - alkuosa

I didn't quite make it to the LMD...




Lauantai 23.1. piti olla pyhitetty häätapahtuma Love Me Do:lle, mutta kaasot yhdessä polttariseurueen kesken olivatkin jo aikaa sitten päättäneet järjestää mun polttarit samalle päivälle. Häätapahtumaankin oisin mielelläni lähtenyt, mutta siellä poppoo varmaan ymmärtää, ettei tätä hääbloggaajaa oikeastaan yhtään harmittanut, ettei suuntaa otetukaan pääkaupunkiseutua kohden. #koskapolttarit !!!

Oltiin Essin kanssa sovittu, että se hakee mua kymmenen aikaan, mutta ovikello soikin jo ysiltä. Mä ehkä vähän aavistin jotain tässä vaiheessa. Oven takaa löytyi kyllä Essi, mutta myös toinen kaasoni Niina, jonka olisi pitänyt tulla bussilla Helsinkiin ja me oltaisiin tavattu tapahtumassa. #hyväkoijaus




Tytöt tarkisti mun pakkaamat kamat, heivasi puolet niistä menemään ja pakkasi melkein kaiken uudelleen. Hmm. Mulle puettiin omaan tyyliini soveltuvasti raitapaita, pantiin kapteeninlakki päähän ja olan yli menevä liina, josta kävi viimeistään ilmi, että kenen vaimoksi sitä ollaan alkamassa. #merimiehenvaimo




Kulta ja vauva jäivät kotiin ja me hypättiin Niinan autoon, joka oli näppärästi parkeerattu mahdollisimman kauas meidän pihasta, etten vaan näkisi. Siinä vaiheessa jo tiesinkin ensimmäisen kohteemme. #koskaniinaonhölösuu

Siskoni, eli kolmannen kaasoni luona Tampereella meitä odotti mahtava brunssi (skumppaa, piiraita, salaatteja, juustokakkua, kahvia, teetä) ja iso sakki ystäviäni eli loput polttariseurueesta. Kaikilla oli yllään raitapaita ja hiuksissa navy-valkoinen soma rusetti. Hyvä, että maltoin syödä tai juoda taaskaan mitään, sillä olin niin innoissani kaikista ja kaikesta. Ja siitä, etten tiennyt, mitä päivä pitää sisällään. Sain ensimmäiseksi tehtäväksi kertoa kaikille hieman jokaisesta paikalla olevasta. Sen jälkeen "luottokampaajani" Kata laittoi mulle meikin ja kiharsi hiukset. Samalla hän ja muutama muu lukivat mulle osoitetut kirjeet. #päivänekatkyyneleet




Huulipuna huulilla mä tunsin itseni maailman kauneimmaksi naiseksi. Meikkausta ja kampausta olin toivonutkin (ks. tämä postaus), joten pisteet kotiin kaasoille ja polttariseurueelle! Ryhmäkuva napattiin vielä ennen kun lähdettiin touhuaan kaupungille. #rakastanteitä




Tytöt iski lakin päälle vielä GoPro-kameran, joka laitettiin kuvaamaan välillä. Jännää päästä näkeen, mitä kaikkea videolta löytyy päivän ja illan ajalta! Pienen vinkin saa postauksen ensimmäisestä kuvasta.

#jatkoaseuraa PUS!

15 tammikuuta 2016

TJ29

Lähenee, lähenee. Kun aloin kirjoittaa blogia, tuntui siltä, että meidän häihin on ihan järkyttävän kauan aikaa, mutta yhtäkkiä ne onkin jo alle kuukauden päässä! How did this happen??

Monet kyselee, onko jo kauhea häästressi. Vastaan jokaiselle, että ei ole. Vielä. Veikkaan, että stressi tulee päivää ennen, kun juhlapaikalla huomataan, miten paljon siellä on hommaa. Juhlasalissa on 200 tuolia valmiina, mutta puolet niistä kannetaan pois. Lisäksi saliin tuodaan läheisistä luokista lisää pöytiä. Sitten pitopalvelu liinoittaa pöydät, ja me pistämme omat liinat ja koristeet esille. Lisäksi laitetaan kuntoon soodabaari, lahjapöytä, pitopöytä, vessat ja lastenhoitoluokka (vauvalliset vieraat toki huomioidaan, kun meillä on omakin :D). Juhlasalin koristelu koostuu hehkulamppusarjojen ja muiden valaistusratkaisujen organisoimisesta paikoilleen. Onneksi meitä on perjantaina monta tekijää. Etunsa silläkin, että on kolme kaasoa ja neljä bestmania sekä heidän puolisonsa, mikäli pääsevät apuihin. Plus vielä sisarukset <3

Koitan miettiä, mitä olisi fiksuinta tehdä seuraavaksi. Kaitaliinojen ompelu on aloitettu, mutta suurin osa on vielä tekemättä. Myös pöytäkoristeeksi tulevat paperinarupallot on vähän vaiheessa. Haluaisin myös askarrella tähtisadetikuille jonkinlaiset kiinnitystaustat, mutta mietin, onko se ehkä kuitenkin turhaa. Hää-auton perään kiinnitettävät purkit taas ovat itsestäänselvyys, joten nyt pikapikaa hernaripurkkeja tyhjentämään! :D Harmi, kun pilttipurkit ei käy, sillä niitä meillä kertyy.

Näiden 29:n päivän sisään mahtuu hääkoristejärjestelyiden lisäksi myös itsestään huolehtimista. Joulun jälkeen jätin maitotuotteet vähemmälle käytölle, aloin juoda vettä säännöllisesti ja enemmän sekä aloitin kotikahvakuulatreenin. Kulta ei ole hetkeen syönyt leipää vaan on vaihtanut ne hedelmiin ja smoothieen. Samaa kokeilen mäkin, mutta en ehkä pysty olemaan niin kurinalainen. Lisäksi Kulta tekee vielä Foreverin C9-ohjelman, joka puhdistaa elimistöä, parantaa aineenvaihduntaa, voi jopa pudottaa muutaman kilon sekä karistaa senttejä. Itsekin sen tekisin, mutten imetyksen takia voi. Ohjelma poistaa kuonaa kehosta sillä tahdilla, että se menisi myös maidon kautta vauvalle.

Todellinen valmistautuminen hääpäivään on siis käynnistynyt! Kuulutukset mennään kuuntelemaan 24.1. ja kirkkoharjoituskin on viikko ennen häitä. Ja onnellisena katselen lumipyryä ja pakkaslukemia. Valkoiset häät <3




Miten muilla tammi-helmikuun morsiamilla? Joko on paniikki päällä vai otetaanko vaan ihan lunkisti? (:

Wedding Emilia on ehdolla Vuoden Hääblogiksi 2016. Voittajat kolmessa kategoriassa julkistetaan Love Me Do-häätapahtumassa 23.1. Helsingin Kaapelitehtaalla. Omia hääblogisuosikkejasi pääset äänestämään täällä. Muista, että oman äänen voi antaa kerran/IP-osoite joka päivä 6.12.-16.1. välisenä aikana.

10 tammikuuta 2016

Meidän häämenu

Viimeistään silloin tietää häiden olevan lähellä kun käväistään pitopalvelussa sopimassa menusta ja käytännön asioista. Meillä pitopalveluksi nettiselailun ja hintavertailun jälkeen valikoitui kangasalalainen Tilisanssi. Olen kuullut ja lukenut kyseisestä pitopalvelusta vain pelkkää positiivista palautetta niin asiakaspalvelun, tarjoilun kuin ruoankin osalta, ja positiivinen tunne jäi meillekin tapaamisen jälkeen.

Oltiin etukäteen selailtu Tilisanssin esimerkkimenuja ja ihastuttu Talviseen häämenuun. Siltä pohjalta lähdimme meille menua suunnittelemaan, eikä mitään kovin montaa muutosta tarvinnut tehdä. Menusta alunperin löytyvä jälkiruoka ja hääkakku jäävät kuitenkin pois, sillä meille tulee omat kakut kakkubuffetiin. Onneksi tämä ei ollut pitopalvelulle mikään ongelma (: Jälkkärin ja pitopalvelun kakun tilalle otimme iltapalan. Päädyimme, että se on helpoin tapa saada illallakin masut täyteen, eikä tarvitse hääviikolla alkaa kokkailla isoja satseja itse. Iltapala on tarkoitus syödä kylmänä menusta yli jäävien salaattien kanssa, joten sen kun laittaa suoraan jääkaapista nätisti esille vain.

Tämän tyylistä menulehtistä olen vieraspöytiin suunnitellut Canvalla. Mitäs mieltä olette? Samassa näkyy se lopullinen herkkumenu, namnam! (Kirjoitusvirheet saa bongata!)




Ruoka tarvitsee tietysti kyytipojaksi juomaa, joten puna- tai valkoviiniä kaadetaan jokaiselle halukkaalle muutama lasillinen. Lisäksi tietysti vesi, mehu ja kotikalja. Ja se soodabaari!

Pitopalvelusta pitää se vielä mainita, että se ottaa allergiat ja erityisruokavaliot erittäin hyvin huomioon. Esimerkiksi pähkinäallergikoille valmistetaan oma pesto, jottei heidän tarvitse syödä salaattiaan ilman maukasta kastiketta. Meillä ei ole mitään allergioita, mutta haluamme toki, että jokainen vieras saa nauttia ruoasta tasavertaisesti.

08 tammikuuta 2016

Alekoodi somistevuokraamoon

Hyytävän kylmä vuoden alku! (: Lämmikkeeksi lukijoilleni julkistan alekoodin, joten nyt kannattaa hyödyntää tilaisuus ja napata somisteet juhliin 10% alennuksella Paulan Juhlapalvelun somistevuokraamosta. Alekoodi "weddingemilia" on voimassa tammikuun 2016 loppuun asti. Mitä sitä muutakaan näillä pakkasilla voi tehdä kun surffailla netissä haaveillen omista häistä ja toivoen, että unelmat käyvät toteen. Mun unelma on olleet ne hehkulamppuvalosarjat, joita olen täällä jo moneen otteeseen hehkuttanut. Ja se unelma on käymässä toteen, kiitos Paulan! Lisäksi ajattelin, että alekoodia voisi meillä hyödyntää esimerkiksi hanallisiin juoma-astoihin (soodabaarin yhteyteen) ja liitutauluihin.




Rapsakkaa pakkasviikonloppua! PUS!

Kuva 1

Wedding Emilia on ehdolla Vuoden Hääblogiksi 2016. Voittajat kolmessa kategoriassa julkistetaan Love Me Do-häätapahtumassa 23.1. Helsingin Kaapelitehtaalla. Omia hääblogisuosikkejasi pääset äänestämään täällä. Muista, että oman äänen voi antaa kerran/IP-osoite joka päivä 6.12.-16.1. välisenä aikana.