10 tammikuuta 2016

Meidän häämenu

Viimeistään silloin tietää häiden olevan lähellä kun käväistään pitopalvelussa sopimassa menusta ja käytännön asioista. Meillä pitopalveluksi nettiselailun ja hintavertailun jälkeen valikoitui kangasalalainen Tilisanssi. Olen kuullut ja lukenut kyseisestä pitopalvelusta vain pelkkää positiivista palautetta niin asiakaspalvelun, tarjoilun kuin ruoankin osalta, ja positiivinen tunne jäi meillekin tapaamisen jälkeen.

Oltiin etukäteen selailtu Tilisanssin esimerkkimenuja ja ihastuttu Talviseen häämenuun. Siltä pohjalta lähdimme meille menua suunnittelemaan, eikä mitään kovin montaa muutosta tarvinnut tehdä. Menusta alunperin löytyvä jälkiruoka ja hääkakku jäävät kuitenkin pois, sillä meille tulee omat kakut kakkubuffetiin. Onneksi tämä ei ollut pitopalvelulle mikään ongelma (: Jälkkärin ja pitopalvelun kakun tilalle otimme iltapalan. Päädyimme, että se on helpoin tapa saada illallakin masut täyteen, eikä tarvitse hääviikolla alkaa kokkailla isoja satseja itse. Iltapala on tarkoitus syödä kylmänä menusta yli jäävien salaattien kanssa, joten sen kun laittaa suoraan jääkaapista nätisti esille vain.

Tämän tyylistä menulehtistä olen vieraspöytiin suunnitellut Canvalla. Mitäs mieltä olette? Samassa näkyy se lopullinen herkkumenu, namnam! (Kirjoitusvirheet saa bongata!)




Ruoka tarvitsee tietysti kyytipojaksi juomaa, joten puna- tai valkoviiniä kaadetaan jokaiselle halukkaalle muutama lasillinen. Lisäksi tietysti vesi, mehu ja kotikalja. Ja se soodabaari!

Pitopalvelusta pitää se vielä mainita, että se ottaa allergiat ja erityisruokavaliot erittäin hyvin huomioon. Esimerkiksi pähkinäallergikoille valmistetaan oma pesto, jottei heidän tarvitse syödä salaattiaan ilman maukasta kastiketta. Meillä ei ole mitään allergioita, mutta haluamme toki, että jokainen vieras saa nauttia ruoasta tasavertaisesti.

3 kommenttia:

  1. Oh nam kuulostaa herkulliselta, ihan tuli vesi kielelle! :) Ja kakkubuffet <3

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa herkulliselta, nam! :) Onnea jo etukäteen ja tsemppiä järjestelytouhuihin <3 ja kun niitä kirjoitusvirheitä sai bongata, niin kylmäsavulohi sinappikastikkeella -kohdasta puuttuu yks k-kirjain.. Toivottavasti ei tuu liian myöhässä bongaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heta! Hyvä bongaus <3 Vielä ehtii muokata :D

      Poista

Suuri kiitos kommentistasi (: