14 huhtikuuta 2014

Ihania häävideoita

Love is in the air...







Ja jottei menisi ihan puuteriseksi pumpuliksi, jotain hieman humoristisempaa: häämusiikkivideo! :D



Meidän häihin ei luultavasti videokuvaajaa tule (omaa isääni ja hänen 80-luvulta peräisin olevaa, 8kg painavaa kotivideokameraansa lukuunottamatta <3 ), mutta videot on aivan ihastuttava tapa tallentaa elämän yksi tärkeimmistä päivistä muistiin.

13 huhtikuuta 2014

Pääsiäissuunnuntaina

Tänään pidämme kaasoni N:n ja hänen miesystävänsä kanssa keskipäivän jälkeisen brunssin. Paikalle tulee myös eräs opiskelijaystävämme ja hänen deittinsä. Oma kultani on merillä, joten joudun oleilemaan viidentenä pyöränä, joskus näinkin! :D Minun hoidettavakseni tuli ruokaisa salaatti, johon aloin etsiä ohjetta netistä, mutta päädyinkin säveltämään oman reseptini. Aika herkullista tuli, vaikka itse sanonkin, ja nyt täytyy vaan malttaa sinne brunssiin asti. Tämä on sellainen salaatti, että voisin vaikka häissänikin tarjota (: Sen vuoksi jaan sen täällä, mikäli joku suunnitelee tekevänsä itse tarjottavaa juhliin, olkaapas hyvä!

Lisää kuvateksti

Pesto-broileri-pastasalaatti
(sulkeissa tuotteet, joita itse käytin)

250g täysjyväpastaa (Torino Cappelli)
500g broilerin fileepihvejä (Kariniemen kananpojan ohuen ohuet fileepihvit)
1 pkt miniluumutomaatteja halkaistuna
2 pientä punasipulia silputtuna
puolikas paprika suikaleena
½ prk fetaa öljyssä (Arla Apetina smoked chili)
½  prk punaista pestoa (peston ostin Jenkeistä, aurinkokuivattu tomaattipesto)
2 rkl valkosipulituorejuustoa (Sillankorvan yrttijuusto, valkosipuli)
mustapippuria
yrttimaustesekoitusta
2 tl valkoviinietikkaa
parmesaania lastuina

Keitä ja valuta pasta, anna jäähtyä. Paista fileepihvit laakeassa astiassa uunissa 200 asteessa n. 25 min, nostele erilleen jäähtymään leikkuualustalle. Paloittele jäähtyneet pihvit. Halkaise miniluumutomaatit, pilko paprika ja silppua punasipulit. Sekoita pasta, broileri, kasvikset sekä feta keskenään. Sekoita pesto ja tuorejuusto ensin keskenään ja sitten salaatin joukkoon. Mausta maun mukaan mustapippurilla, yrttimausteella ja lisää valkoviinietikka. Lisää salaatin päälle parmesaanilastuja ennen tarjoilua. Bon appetit!

Ja hyvää pääsiäissuunnuntaita kaikille! Virvon, varvon... (:

10 huhtikuuta 2014

Päätöksiä, päätöksiä..

Nyt esittelen häidemme pääosan esittäjän: vihkikirkkomme. Kirkko on aina ollut minulle itsestäänselvyys. Kun menen naimisiin, teen sen vain ja ainoastaan kirkossa. Kirkkoon kuulumattomuus ja kirkosta eroaminen on ajankohtaista ja siitä puhutaan usein mediassa. Itse en ole ikinä kokenut tarvetta erota kirkosta tai edes kyseenalaistaa kirkkoon kuulumistani, näin on hyvä olla. Kuulumme molemmat evankelis-luterilaiseen seurakuntaan, tällä hetkellä Rauman seurakuntaan, mutta tarkoituksenamme on opiskelujen päätyttyä muuttaa takaisin kotikonnuille Tampereen seudulle ja vihkiytyä siellä.

Kun kihlauduimme, aloin heti miettiä kirkkoa, jossa haluaisin tulla vihityksi. Olin vertaillut Tuomiokirkkoa, Aleksanterinkirkkoa, Messukylän kirkkoa ja Finlaysonin kirkkoa, mutta se kirkko mihin päätäpahkaa ihastuin, oli 1900-luvun alussa rakennettu kaunis kivikirkko: Aitolahden vanha kirkko. Se erottui selkeästi muista ulkonäöltään, ja mielestäni sen seinää koristavat kauniit isot tummat kivet. Lisäksi alttarille maalattu kaari on todella kaunis (ja tulee näyttämään kuvissa älyttömän hyvältä), sekä kirkkosalin valkoisuus ja valoisuus on hieman normaalista poikkeava, siis ihana. En pahastunut yhtään kun näytin Kullalle kuvia kirkosta ja hänkin tykästyi siihen. Se on juuri sopivan intiimikin meidän häille, kaikki vieraamme mahtuvat, mutta siellä ollaan sopivan lähekkäin toisiaan. (: Tuomiokirkko olisi ollut ehdottomasti liian iso ja "jylhä". Finlaysonin kirkko taas on sisältä niin tummanpuhuva, ettei se miellytä silmää. Aleksanterin ja Messukylän kirkot taas ovat hieman tylsiä makuuni.

Tähän siis ollaan päädytty (kuvat talvisia, sillä häämme ovat talvella)

Aitolahden vanha kirkko (kuva)

Kiviseinää (kuva)
Kirkon sisäänkäynti (kuva)

Lisäksi olen fiilistellyt näitä Anrietta Kuoskun kuvaamia hääkuvia erään parin häistä <3



11.5. järjestetään häämusiikki-ilta juuri kyseisessä kirkossa, ja sinne olemme suunnitelleet menevämme. Siinä tulee nähtyä kirkko ensimmäistä kertaa livenä ja kaupan päälle kuultua mahdollisia häämarsseja. (: Can't wait!

03 huhtikuuta 2014

Graffiti lovin'

Jetlag on nyt mieltei selätetty ja onpa ihana palata blogin ääreen jälleen! (: Lentomme New Yorkista Suomeen saapui tiistaiaamuna, ja palautuminen koti-, opiskelu- ja normielämään on tapahtunut pienoisessa väsymyksessä. Reissuväsystä huolimatta meidän matka oli aivan huikea! NYC on TODELLA iso paikka, jossa on paljonpaljonpaljon nähtävää ja koettavaa, ja vaikka kuinka 10 päivän ajan kiertelimme Manhattania ja Brooklyniä, jäi silti vielä paljon seuraavallekin kerralle. Ei siis ehdottomasti ollut viimeinen kerta, kun kaupungissa käymme (: Se, mihin matkalla ihastuin, oli Brooklynin ja varsinkin Williamsburgin alue, jossa vuokra-asuntommekin sijaitsi. Hipsteri-alueeksikin kutsuttu Williamsburg oli kaunista, urbaania aluetta, jossa katutaide sallitaan ja sitä kunnioitetaan. Erityisesti tiiliseiniin maalatut isot taideteokset ja graffitit (ei mitään suttutöherryksiä, niinkuin Suomessa) herättivät mielenkiintoni ja ihastuttivat. Voisin hyvin kuvitella liittäväni brooklynimäisen katutaiteen (graffitit, street artin ja tiiliseinän) häihimme. Jonkinlaista graffititeemaa voisi käyttää STD-korteissa, kutsuissa, ohjelmalehdissä. Alla omakuvani sekä muutamia poimintoja inspiraationlähteeksi.


Lähellä kämppäämme Brooklynissä oli ihana ja lapsenmielinen wall art-maalaus, johon ihastuin!

Samaa värimaailmaa näiden morsiamien backdroppina. (kuva)

Miksei graffitilla voisi kosiakin? (kuva)

Ihana tausta, värit ja tunnelma <3 (kuva)

This love lasts forever. (kuva)

Mitä pidätte graffititaiteesta ja sen yhdistämisestä häihin? Onko ihan hullu ajatus? (: