19 joulukuuta 2015

Jouluarvonta: 50€ lahjakortti Paulan Juhlapalvelun somistevuokraamoon

Äitini jaksaa mua aina muistutella siitä, kun olin pieni ja jouluaattona lauloin säkeistöä laulusta Joulupuu on rakennettu näin: "kiitos sulle Jeesuksemme, kallis vapaapäivämme". Kai siinä mulla oli ajatuksena taustalla, että jotkut juhlapyhät (esim juuri joulu) voi käydä aika kalliiksi lahjoineen, ruokineen, vaatteineen yms yms. Kuten monet juhlat yleensä - häätkin. Eli en lapsena ainakaan väärässä ollut vaihtaessani vapahtaja-sanan vapaapäivään.

Nyt sulla on oiva tilaisuus päästä omissa hää- tai juhlajärjestelyissä piirun verran halvemmalla. Pistän pystyyn arvonnan, jonka palkintona on 50 euron lahjakortti Paulan Juhlapalvelun somistevuokraamoon. Sieltä voi vuokrata ihania somisteita esimerkiksi herkkubuffettiin, koristeluun tai kattaukseen. Vuokraamon tuotteita pääset selaamaan täältä.

Yksi mun ehdoton lempparituote Paulan somistevuokraamossa on hehkulamppuvalosarjat. Mattapintaisia sellaisia tulee meidän juhlapaikalla luomaan tunnelmaa, mutta nyt uutuutena vuokraamossa on kirkkaat valosarjat. Tosi upean näköiset! Lahjakortin voi hyödyntää vaikka näihin (:



OHJEET ARVONTAAN

Osallistu arvontaan tykkäämällä Wedding Emilian Facebook-sivuista ja kommentoimalla tämän postauksen alle, mitä sinä vuokraisit Paulan somistevuokraamosta. Jos jo tykkäät sivusta, riittää pelkkä kommentointi. Lisäarvan saat jakamalla tämän postauksen linkin Facebookissa (ilmoita tykkäyksestä ja jaosta kommentissa). Muista kirjoittaa kommenttiin etunimesi ja sähköpostiosoitteesi. Suoritan arvonnan ja kerron voittajan täällä blogissa 27.12. eli viikon päästä! (:

Onnea arvontaan! Ja ihanaa joulunaikaa jokaiselle, PUS!

Kuva 1

Wedding Emilia on ehdolla Vuoden Hääblogiksi 2016. Voittajat kolmessa kategoriassa julkistetaan Love Me Do-häätapahtumassa 23.1. Helsingin Kaapelitehtaalla. Omia hääblogisuosikkejasi pääset äänestämään täällä. Muista, että oman äänen voi antaa kerran/IP-osoite joka päivä 6.12.-16.1. välisenä aikana.

9 kommenttia:

  1. Tykätty,kuinka mennytkään aiemmin ohi. Valitsisin vuokraamosta juurikin tuon kirkkaan hehkulamppuvalosarjan sekä tuikkukipot. Toisivat ihanaa tunnelmaa syyshäihimme :)

    VastaaPoista
  2. Tykätty,kuinka mennytkään aiemmin ohi. Valitsisin vuokraamosta juurikin tuon kirkkaan hehkulamppuvalosarjan sekä tuikkukipot. Toisivat ihanaa tunnelmaa syyshäihimme :)

    VastaaPoista
  3. Vuokraukseen menisi herkkubuffa-astioita ja valoja myös :) pauliina.j.alatalo@helsinki.fi

    VastaaPoista
  4. Valoja ainakin vuokraisin :) maria.auranen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Voisin vuokrata vaikka mitä! Mutta kyllä hehkulamppuvalosarja varmaan veisi voiton :) sallamari.korpela@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Moi! Voisin myös vuokrata vaikka kaikki tarvikkeet Paulan somistevuokraamosta, mutta hehkulamppuvalosarjat ovat ehdottomat suosikit! :) Kävin tykkäilemässä myös facebook-sivustasi. Ihanaa uutta vuotta 2016! :) Terv. Riikka, riikka.suhonen@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Voi että, myöhästyinköhän? Menin nimittäin juuri tilaamaan Paulalta hehkuvalosarjoja omiin häihimme ja eksyin sitä kautta blogiisi (jota olen aiemminkin lukenut, varsinkin puvun takia!). Valot tulisivat siis ehdottomasti käyttöön meillä jos arvontaan vielä mahdun mukaan :-) -Noora, noorastenholm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ollut välipäivät niin poikki kaikista menoista, että en oo arvontaa ehtinyt tehdä lupaamani päivänä (; joten ehdit mukaan vielä! :D

      Poista

Suuri kiitos kommentistasi (: