31 joulukuuta 2015

Koonti menneestä vuodesta + arvonnan voittaja

Vuoden 2015 viimeinen päivä, viimeiset tunnit. Tää vuosi on ollut täynnä jännittäviä, uusia asioita ja muutosta. Tämän vuoden voisi oikeastaan nimetä odottamisen vuodeksi. Vuoden alusta aina kesään asti odotimme yhtä sun toista: raskausvatsan pullahtamista, potkujen tuntemista masun läpi, viimeisiä opintopisteitä ja valmistumista. Sitten tuli hinku takaisin kotiseudulle Pirkanmaalle ja muuttamisen odotus. Muuton jälkeen meni viikko, ja tyttövauva tuli sulostuttamaan elämäämme uudessa kodissa. Sitten alettiin odottaa vauvan ensimmäistä hymyä, naurua, kääntymistä, ristiäisiä, talvea, joulua. Ja samalla toivottiin, ettei aika kuitenkaan menisi liian nopeasti. Ei oo ihan tuulesta temmattua se tosiasia, että lapsen kanssa aika vilahtaa ohi. Nyt neiti on jo puolivuotias (parin päivän päästä 7kk) ja häihinkään ei enää ole kuin 44 päivää. Ja niitä vasta odotettu onkin.

Hääblogin saralla vuosi on ollut vaihdellen mega-aktiivinen ja myös hiljainen. On ollut hienoa huomata, että blogilla riittää lukijoita, vaikka uusia postauksia ei ole aina tiuhaan tahtiin tullutkaan. Kiitos teille ihanat lukijat! Katsastin vuoden 2015 luetuimmat postaukset, ja ne ovat olleet nämä:

Wedding Emilia ehdokkaana Vuoden Hääblogiksi 2015 (ja jes, niin tänäkin vuonna!)

Mistä postauksesta sulle on ollut eniten iloa? Mielelläni sen kuulisin (: Tässä postauksessa ilolla myös ilmoitan, että 50 euron lahjakortin Paulan Juhlapalvelun somistevuokraamoon on voittanut Pauliina! Onnea! Saat pian sähköpostia voitostasi (: Iso Kiitos jokaiselle arvontaan osallistuneelle!

Ihana vuosi on takana ja uutta kohti mennään. Seuraavat odotuksen kohteet tällä hetkellä ovat polttarit, vihkipäivä, lapsemme 1v synttärit, työelämän alkaminen, kodin remppaaminen.. Paljon siis on edessä, ei anneta ajan kulua hukkaan! 



Hyvää uutta vuotta 2016 kaikille! Ja erityisen hyvää alkavaa häävuotta meille kaikille vuoden 2016 morsiamille ja sulhasille. PUS!

 Wedding Emilia on ehdolla Vuoden Hääblogiksi 2016. Voittajat kolmessa kategoriassa julkistetaan Love Me Do-häätapahtumassa 23.1. Helsingin Kaapelitehtaalla. Omia hääblogisuosikkejasi pääset äänestämään täällä. Muista, että oman äänen voi antaa kerran/IP-osoite joka päivä 6.12.-16.1. välisenä aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suuri kiitos kommentistasi (: