Miedän häitämme tullaan juhlimaan hieman normaaleista hääjuhlapaikoista poiketen koulurakennuksessa. Juhlamme teemana ei tule olemaan koulu, mutta en kuitenkaan pystynyt välttämään ajatusta siitä, että koulumaisuus näkyisi jotenkin, pienesti, häissämme. Juhlasali ei tuo mieleen perinteistä koulua, mutta viereiseltä käytävältä löytyy aivan normaaleja luokkahuoneita pulpetteineen, liitutauluineen ja oppimateriaaleineen. Ja nyt kun häitä kerran koululla juhlitaan, otetaanpa se koulu siis ainakin kuviin mukaan (:
Näihin koulukuviin olen ihastunut!
Olin aiemmin pohtinut sisällä otettavien hääpotrettien kuvauspaikaksi vihkikirkoamme, mutta tämä kouluajatus on nyt saanut yhä enemmän sijaa mielessäni. Käymme jo ennen vihkimistä ottamassa potrettikuvia Tampereella eräissä upeissa maisemissa, mutta siitä voisimmekin vielä kipaista käymään juhlapaikalla ottamassa näitä kouluaiheisia potretteja. Liitutaulun hyödyntäminen on niissä ihan pakollista, sillä sinne saa taiteiltua vaikka mitä! (:
Liitutaulua voisimme hyödyntää juhlan aikana myös vieraskirjana (tästä ideasta kiitos Tahdon sut tahdon -blogin Katariinalle!). Päivän kääntyessä iltaan, saisi hääkuvaajamme napata kuvat liitutaulu-vieraskirjasta meille muistoksi. Toivottavasti kukaan tuhma vieras ei käy tuhrimassa tai pyyhkimässä muiden ihania viestejä. Onneksi juhlassa on paikalla ihan oikea rehtori, anoppini, joka varmasti antaisi kunnon puhuttelun tälle törttöilijälle (; Jälki-istunnon mahdollisuuskaan ei olisi pahitteeksi.
Mutta mitäs muita kouluaiheisia ideoita mieleeni pompahti? No ehdottomasti jokin koe! Häävieraat tulevat todellakin tuntemaan olevansa koululla, kun aletaan koetta rustaamaan :D Häiden ohjelmakin voisi olla esimerkiksi lukujärjestyksen muodossa, ja pienimmät juhlavieraat saisivat viihdykkeekseen koulutehtäviä ja värikynät. Mikäli photo boothia päätämme pystyttää, sen ainoana propsina voisi toimia pari vanhanaikaista pulpettia. Tai ehkä omena, karttakeppi ja pari oppikirjaa mukaan rekvisiitaksi?
Ja mitä olisi koulu ilman perinteistä luokkakuvaa? Kyllähän se nyt ehdottomasti täytyy toteuttaa. Tulee vain aikas iso porukka yhteen kuvaan - ja kiista siitä, kuka saa pidellä sitä kylttiä.
Huh tätä ideoiden virtaa. Aivot täynnä kouluasiaa.. Millon pääsee välkälle?
Kuvat: 1 2 3 4 5
Ei yhtään hullumpia ideoita, oikeastaan voisi olla aika hauska teemana :)
VastaaPoistaTosi hauskoja ideoita! Vois toimia meillekin kun ollaan sulhasen kanssa molemmat opettajia :)
VastaaPoistaKiva, että muutkin tykkää ideasta (:
VastaaPoistaTosi hauskoja ideoita! Siitä vain toteuttamaan! :) Musta tuo käsistäpitelykuva on aivan erityisen ihana :)
VastaaPoista