Ystävänpäivänä koitii vihdoin se odotettu Love Me Do -häätapahtuma Turun VPK-talolla. Reissasin Turkuun ja kävin nappaamassa Tampereelta junalla saapuneen pikkusiskoni asemalta matkaani. Ihana seuralaiseni joutui harmikseni osan päivästä viettämään yksin messuja kierrellen, kun minä painuin bloggaajille järjestettyyn loungeen moikkaamaan muita hääbloggaajia. Onneksi häätapahtuma oli täynnä erilaisia mielenkiintoisia näytteilleasettajia, ohjelmanumeroita ja maistiaisia. Pikkusisko bongasi itselleen mieluisat Snack Barin ja Soda Barin, joten uskon, että hän sai aikansa ihan hyvin kulumaan sillä välin kun olin omilla teilläni (: Kakkumaistiaisia tarjoavia näytteilleasettajia olisi kuitenkin kuulemma saanut olla useampia, kaksi kun oli aika vähän. Ihme herkkupeppu! :D
Bloggaajien lounge taas oli mulle Se Juttu sinä päivänä. Olin laatinut itselleni tarkan ohjelman, jotta tiedän, missä mun pitää milläkin minuutilla olla. Päästyäni loungeen se suunnitelma kuitenkin unohtui täysin, sillä loungessa olisi viihtynyt vaikka koko päivän putkeen. Näkemättä jäi muotinäytökset ja muut lavalla tapahtuneet ohjelmat, bändit ja Hulvattomat Hääkisat, mutta se ei siinä vaiheessa haitannut yhtään. Loungessa viihdyin hyvän seuran ja tarjoilujen puolesta vallan mainiosti! Kiitos järjestäjille siis siitä, että meitä bloggaajia oli huomioitu aina kotiin viemisiksi saamiamme goodie bagejä myöten tosi ihanasti! Ja kiitos kaikille teille tapaamilleni bloggaajille, että ootte noin huippuja tyyppejä!!
Messuja tuli kuitenkin kierrettyä, sillä illalla paluubussissa Raumalle jalkoja ja selkää kyllä jomotti! Mieleeni näytteilleasettajista jäi:
-Hiusmuotoilua Tunteella (jossa minulle loihdittiin ihana kiharakampaus)
-Ninka (Korusuunnittelijan kanssa intoilimme mahdollista tulevaa häähiuskoruani)
-Alma Sipilä (jonka pisteellä osallistuin rakkauslaulukilpailuun)
-Soda Streamin Soda Bar (jonka voisin pystyttää myös meidän häihin)
-MS CHIC (Täältä löytyi meikkipussiini uusi aurinkopuuteri)
-Askartelu- ja lahjatavaraliike Inspiraatio (josta ostin kutsukorttipohjia)
-The Art of Cakes (jonka porkkanakakkuun rakasuin jo Save the Date -messuilla)
Koko päivän tärkeimpänä ja jännittävimpänä kohtana en voi olla mainitsematta Vuoden Hääblogi 2015 -kisan voittajien julistamista. Ai että me odotettiin sitä hetkeä ja sydän pamppaillen kuunneltiin niitä tuloksia! Onnenhalauksia kisan voittaneille hääblogeille How to be a Bridezilla (yksityiset blogit), Ateljé Tuhkimotarina (kaupalliset blogit) ja Tahdon sut tahdon (vuoden tulokas)! Minä puolestani kiitän jälleen suuresti kaikkia blogiani kisassa äänestäneitä. Jo TOP-kymppiin sijoittuminen tuntui hunajalta ja antoi suurta arvoa blogini eteen tekemälleni työlle (:
Illalla blogiloungessa kilisteltiin vielä voittaneille ja sen jälkeen sanoinkin heipat. Valitettavasti hieman myöhässä laahaavan messuohjelman ja aikataulussaan pysyvän Rauman paluubussin vuoksi emme siskon kanssa ehtineet jäädä kuuntelemaan pääesiintyjää, eli Eva & Manua, mutta toivottavasti heidän keikkansa oli hyvä! (: LMD 2015 oli mulle ihana kokemus, joten toivottavasti pääsen ensi vuonna osallistumaan uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kommentistasi (: