26 marraskuuta 2015

Sulhasen puku - Tailors Mark

Sulhasen juhlapukeutumiseen on monia eri tapoja, tyylejä, etikettejä ja mielipiteitä. Meillä päädyttiin sen enempää eri vaihtoehtoja pähkäilemättä siihen, että Kullalle tilataan mittatilauksena musta puku. Sille on käyttöä jatkossakin, sillä edellinen musta puku on jo melko vanha, eikä taida mitoiltaankaan olla enää ihan täydellinen. Kulta on tilannut muutaman kauluspaidan mittatilauksena Tailors Markilta, ja on nyt tiuhaan selaillut sivustoa myös pukujen osalta. Paitatilausten perusteella ollaan nähty ja koettu, että vaatteet valmistetaan todella laadukkaista materiaaleista ja työn jälki on todella huoliteltua.

Tailors Markin sivustolla on helppoa koota itselleen mieleinen paita/puku/liivi. Ei tarvitse kuin valita kuvista, kankaista ja väreistä se itseä miellyttävin, ja muutaman klikkauksen jälkeen vaate on valmis tilattavaksi. Tilausta varten tarvitaan tietenkin mitat, ja kannattaakin olla tarkkana mittauksia tehdessä. Mittauksiin löytyy ohjeet sivustolta. Kerran paitaa tilatessa me tehtiin mittaukset ihan pieleen, ja saatiin sitä mitä tilattiin, eli paita liian lyhyillä hihoilla. Kulta lähetti yritykselle palautetta, ja sieltä vastattiin nopeasti, että hyvityksenä saamme uuden, oikean mittaisen paidan ilmaiseksi. Asiakaspalvelu on jatkossakin ollut nopeaa ja erittäin ystävällistä. Yritys valmistaa kauluspaitoja myös naisille, joten kannattaa senkin puolesta käydä tutustumassa, jos on kauluspaitaihminen.

Tailors Mark Lookbookissa on paljon esimerkkejä yrityksen valmistamista puvuista. Nappasin muutaman kuvan näytille.


Postaus toteutettu yhteistyössä Tailors Markin kanssa.
Kuvat Tailors Mark

In English:

There are lots of different styles and etiquettes for grooms wedding dressing. We decided to order a black custom suit from Tailors Mark. My fiancé has ordered a few shirts from this company before and has now been surfing on their web site a lot checking out the suit alternatives. Based on the custom shirts, we have noticed that the company uses high quality materials and the outcome is perfect.

It's very easy to order a custom shirt/suit/vest - just pick your favourite from pictures, fabrics and colours. After few clikcs your clothing is ready to be ordered. The company needs specific measurements so be sure to do the measuring right. You'll find the measurement guide from the site. Once we measured my fiancé incorrectly and got what we ordered - a shirt with too short sleeves. After one e-mail to the company we got a reply that promised a new free-of-charge shirt for us. The customer service has always been very quick and kind, so we surely can recommend this company to all.

There are few examples of suits from Tailors Mark Lookbook above. Wedding Emilia is co-operating with Tailors Mark. All pictures by the company.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suuri kiitos kommentistasi (: