Lilianissa tapasimme myös raumalaisesta kultasepänverstas CaiSannista ja Pitsiä & minttua -hääblogista tutun Kaisan, joka oli tuonut verstaaltaan mukanaan kauniita sormuksia ja kakkukoristeita. Niin upeita, että henki salpaantui. Kaisa kertoi sormuksien valmistuksesta, materiaaleista ja hinnoista. Mieleeni jäi, että mittatilaustyönä tehty sormus voi hinnaltaan pyöriä samoissa luokissa, kuin valmis kultasepänliikkeestä ostettava sormus, joten ei kannata jättää tätä vaihtoehtoa huomioimatta! (: CaiSannilta hankittuihin sormuksiin kuuluu vuosittainen huolto, jossa tarkistetaan, että kivet ovat pysyneet paikoillaan ja kiillottaminenkin hoituu siinä samalla. Ja ne kakkukoristeet olivat juuri niin ihania, kuin olin kuvitellutkin - nyt kun niitä vihdoin livenä pääsi näkemään. Kulta, meille sellainen, jooooohan??
Myös käsintehtyihin Aino-hiuskoruihin pääsimme käsiksi putiikilla. Mun silmään osui heti ihana ja hempeä kukkapanta, jota oli pakko päästä sovittamaan omaan päähän. Hiuskoruja valmistava Satu esitteli upeita luomuksiaan ja kertoi hankkivansa materiaaleja koruihin ympäri maailmaa. Omien sanojensa mukaan häneltä onnistuu luoda hiuskoru kuin hiuskoru, joten suosittelen hiuskoruasioissa ottamaan Satuun yhteyttä (: Hän ei pelkää haasteita! Butik Lilianin valikoimassa on Satun tekemiä hiuskoruja, joten ostosaikeissa olevat suunnatkaa sinne.
Aika Butik Lilianissa riensi ja kiiruhdimme seuraavaksi Radisson Marina Palacelle, jonka Kirjasto-kabinettiin Juhlahumun Anu ja Hannele sekä Juhlahuuman Jenni olivat luoneet meille kauniin kattauksen ja säihkyvän karkkibuffetin Urjalan makeistukun herkuilla. VAU! Saimme pienen esitelmän hääkauden trendeistä ja kaiken lisäksi suut makeaksi. Tällä hetkellä muun muassa boho-häät ovat in! Pastellit pitävät väreissä pintansa, mutta viininpunainen on tulossa takaisin, tosin uudella nimellä, jota en nyt kuollaksenikaan enää muista.. Tässä vaiheessa iltaa oli pakko saada myös jotain suolaista murua rinnan alle, joten tilattiin herkkuruoat pöytään. Ilta jatkui mukavasti rupatellen häihin ja muihin liittyvistä asioista. Ihan huippua porukkaa ja ihan huippu päivä! (:
Kiitos JOKAISELLE päivässä mukana olleelle. Olette aivan ihastuttavia ihmisiä <3 Näin hyvän kokemuksen jälkeen taitaa uusi hääblogimiitti järjestyä vielä tuonnempana! Ja erityiskiitos vielä hää- ja juhlapalvelu Sarandian Sarille, joka lahjoitti meille jokaiselle ihanat Tahdon-printit. Niin kaunis, etten malta odottaa sen kehystämistä ja kodissa paraatipaikalle asettamista!
Ai vitsi oli falafelit ja kasvistabouleh hyvää! Ja alkoholiton olut passeli kaveri juomaksi (: |
Ethän kopioi kuvia ilman lupaa sinä ihana ihminen! (:
Kiitos sulle ihan hirvittävästi kaikista järjestelyistä! Oli myös hauskaa tavata tuleva kollega :) Ja mikä ihana vauvavatsa sulla onkaan :')
VastaaPoistaMaija Myöhäinen täällä moi! Sain viimein kirjoitettua blogipostaukseni loppuun :) http://whereonlywe.blogspot.fi/2015/05/pari-viikkoa-sitten-turussa.html
VastaaPoista