13 heinäkuuta 2014

Kirje rakkaalleni (5. vuosipäivä)

Hei Kulta <3

Sinä olet tällä hetkellä töissä, jossain päin Tukholman saaristoa. Harvoin näin hyvin sijaintiasi työreissusi aikana tiedän, mutta sainkin sen sinulta juuri äsken tiedusteltua, kun soitit minulle. Minä vietän kotona vapaapäivää seuranani kaksi ihanaa kissaamme. Tytsy nukkuu nyt kerä-asennossa vessan ovensuulla ja mötkis makoilee nysväysasennossa ja valppaana keittiön tiskialtaan kulmalla. Koen tärkeäksi näiden pientenkin asioiden kuvailun sinulle, sillä tiedän, että sinua harmittaa jäädä paitsi tästä koti-arjesta. Oletkin saanut minulta monen monta kuvaa siitä, miltä minun arkeni täällä näyttää, usein kuvat ovat juurikin kissoistamme, mutta pidän sinua kärryillä muistakin arkeni asioista. 

Tänään siitä on 5 vuotta kun ilmestyit lapsuudenkotini ovelle valkoinen ruusu kädessäsi. Olit menossa töihin, tällä kertaa paperitehtaalle, ja käväisit kotini kautta. Emme silloin vielä olleet päättäneet "meidän päiväämme", mutta myöhemmin asiasta keskustellessamme muistin tuon kauniin päivän ja ruusun. Sen päivän kohdalla päiväkirjassani lukee: "Tänään ihastuin taas hieman lisää" ja piirtämäni sydän keskellä sivua. Siitä päivästä tuli meidän päivämme. 

Tänään on ensimmäinen vuosipäivämme, jolloin emme ole fyysisesti samassa paikassa. Henkisesti kylläkin, sillä ajatukseni ovat paljon sinussa, ja tiedän, että sinäkin ajattelet myös minua. Ja kotiinpääsyä. Ja kun se kotiinpääsy taas keskiviikkona koittaa, tulen sinua tavalliseen tapaan linja-autoasemalle vastaan.

Ja rakastun taas hieman lisää.

Rakkaudella,
Tähtityttösi

Sinä ja minä Kotkan meripäivillä (17.-19.7.2009)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suuri kiitos kommentistasi (: