31 toukokuuta 2015

Raitarakkautta

Sunnuntaita! (: Lupailin viimeksi pientä koontia siitä, mitä meidän häihin liittyvien varauksien suhteen on jo saatu aikaiseksi. Osasta oon postaillut, joten linkistä pääset vielä tsekkaamaan tarkemmin. Seuraavassa siis listaa, joskin melko lyhyttä sellaista:

Hääpäivä - 13.2.2016
Kirkko - Tampereen Vanha Kirkko
Juhlapaikka -  Tamperelaisen koulutalon juhlasali
Juhlaruoka - Tilisanssi
Häävalokuvaaja - Marko Laukkarinen Photography

Mutta sitten tähän postaukseen. Raidoista ja rakkaudestani niin en oo päässyt tässä kevään aikana yli enkä ympäri. Ne vainoaa mua kaikkialle, ja varsinkin kaasojeni kimput taitavat huutaa ylleen raitaa. Virallisesti asiaa ei ole vielä päätetty, mutta jo pitkään meillä on Kullan kanssa ollut pohdinnassa navy blue eli laivastonsininen yhtenä häiden teemaväreistä. Kun sen yhdistää raitaan ja kaasojen kimppuihin, on tuloksena jotain tällaista ihanaa:



Tätä meille, kiitos! (: Onko vinkkiä, mistä lähden raitanauhaa metsästämään??

Kuvat 1 2 3 4 5

27 toukokuuta 2015

Väliaikapäivitys - elossa (ja vielä yhtenä kappaleena) ollaan! (:

Blogihiljaisuuteni ei millään johdu siitä, että häähuumailu olisi jotenkin lopahtanut. Päin vastoin, selailen Instagramia, hääblogeja ja lehtiä melkeinpä enemmän innoissani kuin aikaisemmin. Mielikuva omista häistä on muuttunut moneen otteeseen, mutta se itseä miellyttävin tyyli on vihdoin alkanut löytyä ja ajatukset fokusoitua. Se, etten tänne ole vähään aikaan saanut postailtua mitään johtuu lähinnä siitä, että yritän keräillä voimia lähestyvään synnytykseen (: Yhdeksän päivää laskettuun aikaan, eikä me enää millään maltettaisi odottaa!



Jonkin verran ollaan Kullan kanssa kuitenkin yritetty Pähkinälle ilmoitella, ettei vielä tulisi. Meillä oli muutto viime lauantaina, ja niin se Rauma jäi taakse ja uusi elämä alkoi Pirkkalassa, Tampereen kainalossa. Rakastan näitä vanhoja tuttuja huudeja, mun vanha kotikunta! Onneksi ei-aikaisemmin-pirkkalalalainen Kultani kertoi, ettei hänestä tunnu siltä, että muutetaan hänelle ihan vieraaseen paikkaan, sillä täällä hänkin on ehtinyt kanssani pyöriä kun ollaan käyty vanhemmillani kylässä. Ja siis syy siihen, miksi Pähkinä saisi vielä pysytellä masussa, on tämä kaaos täällä uudessa Kodissa. Halutaan, että kaikki on ensin valmiina täällä, ettei tarvitse vastasyntyneen kanssa pomppia muuttolaatikoiden yli tai kasailla huonekaluja. Hyvältä täällä alkaa kuitenkin pikkuhiljaa näyttää! (: Ja hei! Nyt me asutaan kunnassa, jonka asukkaat on Suomen tyytyväisimpiä. Siltä kyllä tuntuukin!

Seuraavassa postauksessa päivitystä meidän häiden nykytilanteesta -  eli mitäs kaikkea meillä on jo ehditty saada häiden eteen aikaiseksi? PUS!