30 tammikuuta 2015

Täällä on päätetty uudistua.

Kyllä, päätös on tehty. Alkavan helmikuun ja piakkoin koittavan blogin 1-vuotissynttärien kunniaksi aioin tehdä kevättalvisen ulkoasusiivouksen, sanoa bye-bye tälle hempeälle puuteripinkille ja toivottaa tervetulleeksi jotain uutta. Wedding Emilian Facebook-sivuille iskin jo kansikuvaksi minusta ja Kullasta New Yorkissa Brooklyn Bridgellä otetun kuvan (oi se oli niin ihana paikka!). Sitä en vain ole vielä päättänyt, iskenkö kyseisen kuvan myös tänne. Mitä mieltä?


Mutta miksi ulkoasu muuttuu? No kun se ei enää ole yhtään tulevien häidemme näköinen.. Vuodessa näkemys omista juhlista, teemasta, väreistä ja yleisilmeestä voi muuttua yllättävän paljon. Alkuun haaveilin puuterisista vaaleanpunaisesta, harmaasta, helmiäisestä valkoisesta. Jos joku selailee Wedding Emilian Instagram-tilin ensimmäisiin kuviin, saattaa tämän alkuhuuman havaita selkeästi! Jossain välissä ajatuksiin kuitenkin hyppäsi, että meidän häistä ei tulekaan hempeät tai romanttiset. Romantiikaa on toki vihkipäivänä ilmassa varmasti, mutta se ei yllä esimerkiksi koristuksiin. Niissä näkyy graafisuus, leikkisyys, yllätyksellisyys, do-it-yourself ja tyylikkyys. Toivottavasti saan siis sitä meininkiä myös tänne blogin puolelle uuden ulkoasun muodossa. Teemavärimmekin pääsevät esittelyyn toivottavasti lähitulevaisuudessa.

Toivottavasti tuleva ulkoasumuutos ei karkoita teitä lukijoita pois. Sisältö täällä pyrkii kuitenkin pysymään samoilla linjoilla, mitä se on tähänkin mennessä ollut. Pikkuhiljaa ne omat häät alkavat näkyä täällä enemmän ja enemmän, jesh!

Eikun uutta odottamaan ja ihanaa viikonloppua kaikille (: Me mennään tänään hieman juhlimaan erääseen akateemiseen iltajuhlaan yliopistolle, joten juhlavissa tunnelmiin päättyy tammikuumme.

PUS!

PS. Viimeiset kaksi päivää aikaa äänestää Vuoden Hääblogia 2015! Voittajat jokaisesta kategoriasta julkistetaan Love Me Do -messuilla 14.2. Äänestä suosikkiasi täällä.

29 tammikuuta 2015

Juhlat.fi (feat. Wedding Emilia)

Oletteko jo kuulleet Juhlat.fi -palvelusta? Juhlat.fi on ilmainen online-palvelu, joka tarjoaa erilaisia suunnittelumalleja sekä yksinkertaisen projentinhallintatyökalun pienien ja suurien juhlien järjestämisen tueksi.

juhlat.fi

Juhlat.fi syntyi juhla-alan yrittäjän Tea Lindbergin pitkäaikaisesta unelmasta "tuoda lisää iloa ihmisten elämään ja madaltaa kynnystä juhlan järjestämiseen."

Palvelusta tuli juhlanjärjestäjän lyömätön ideapankki ja helppo projektinhallinta samassa osoitteessa. Nyt kuka vain voisi toteuttaa helpommin minkä tahansa juhlan. Palvelun perimmäinen tarkoitus on tuoda enemmän iloa!

Palvelu pursuaa juhlaideoita, jotka on helppo toteuttaa seuraamalla erilasista tehtävistä ja vinkeistä koostuvaa aikajanaa. Tee itse tai osta palveluna - sinä päätät!

Näin helppoa ei juhlan järjestäminen ole aiemmin ollut! Palvelun käyttö on juhlan järjestäjälle maksutonta. Juhlapalvelujen tarjoajille Juhlat.fi on kustannustehokas palvelu asiakkaiden tavoittamiseksi laadukkaana kontaktina sekä uutena myyntikanavana.

Sivustolta löytyy myös blogi, jossa Juhlat.fi:n omat Juhlamestarit jakavat vinkkejä, huomioita ja näkökulmia juhlimisen maailmasta. Blogissa nostetaan viikoittain esille myös muiden hää- ja juhla-aiheisten blogien kirjoittajien mielenkiintoisia ja ajankohtaisia blogipostauksia. Tästä meikäläinen on erityisen innoissaan, sillä Wedding Emilian postaus Kaakaobaari talvihäihin valittiin tällä viikolla julkaistavaksi. Käyhän täällä katsomassa, miltä postaukseni uudessa verkkoympäristössä näyttää, ja tutustu samalla muihinkin Juhlat.fi -blogipostuksiin sekä ideapankkiin!

28 tammikuuta 2015

Vuoden Hääblogi 2015 - äänestyksen loppukiri!

Niin se tammikuu vaan ottaa spurttia loppuun asti ja helmikuu sekä Love Me Do -häämessut alkavat siintää näköpiirissä. Siksi muistuttelen, että Vuoden Hääblogi 2015 -äänestys on pian ohi ja nyt on viimeiset päivät aikaa käydä äänestämässä omaa hääblogisuosikkiaan finaaliin. Äänestää voit täällä. Menehän jo siitä! (:

Haluan kiittää niitä, jotka jo ovat omaa panostaan tässä äänestyksessä antaneet <3 Erityiskiitos kaaso-N:lle, joka on lähestulkoon pakottanut omaakin kaveripiiriään äänestämään :D Tunnollinen, ihana kaasoni. Jännittävää nähdä, miten äänestyksen lopputuloksen kanssa käy! Joka tapauksessa on ollut mielettömän suurta päästä pelkästään jo ehdokkaiden joukkoon, en olis ikinä uskonut.. Mutta nyt sinne äänestämään, hus! Ja PUS!


26 tammikuuta 2015

Wedding Emilia nyt myös Facebookissa

Oma Facebook-profiili tuntui liialti täyttyvän postauslinkityksistä ja muista, joten päätin tykitykseltäni säästää niitä face-kavereitani, joita häät ja blogini eivät niin kiinnosta (: Jos susta tuntuu, että blogin seuraaminen on jostain syystä täällä Bloggerin puolella haastavaa, otapa suunta kohti Facebookia ja käy tykkäämässä Wedding Emilian sivuista. Tai käy tykkäämässä, vaikkei seuraaminen täällä haastavaa olisikaan! (: Julkaisen sivuilla heti tiedon uusista postauksista ja saattaa sinne ilmestyä jotain muutakin mukavaa. Sivun kansikuvasta pääset näkemään hieman osviittaa siitä, millaista ulkoasumuutosta tänne on tulossa tässä pikkuhiljaa (; Siitä myöhemmin..

Iloa alkaneeseen viikkoon ihanat!

Letter Foil Balloons: L-O-V-E!

Kattokaa nyt näitä!

XO
CAKE

Mieli assosioituu suoraan vappuun ja lapsuuteen, mutta näiden on todistettu sopivan tajuttoman hyvin myös häihin. Miten olisi vaikka kirjaimet K-I-I-T-O-S ja naps kuva hääparista kiitoskorttiin? (: Tai ihan vain pieninä yksityiskohtina, kuten tämä söpö kakkukoriste.

YAY

Tai sitten vähän isompina yksityiskohtina pöytänumeroiksi? Ei taatusti olisi vaikea löytää omaan pöytään. Ja huomaa tuo ihana nauhakoristelu pallon narussa.


3
Musta nää on niin ihanan leikkisiä ja hauskoja <3 Tykkäätkö vai lyttäätkö?

Love Me Do -häämessujen Wedding Blog Awards on vielä viikon käynnissä ja Wedding Emilia löytyy monen muun huikean hääblogiehdokkaan joukosta. Tännetännetänne äänestämään! (:

23 tammikuuta 2015

Kaakaobaari talvihäihin

Kun ulkona tuiskuttaa ja juhlavieraiden nenänpää jäätyy hääparia odotellessa kirkon pihalla, voisi juhlapaikalla kaakaobaari lämmittää mieltä ja kieltä. Ja kaakao - gotta love it! Pullo Minttua tai Xantéa baariin lisäksi, niin avot!

Itse panisin kaakaobaariin seuraavat ainekset herkullisen kuuman kaakaon tekemiseen: kuumaa maitoa, kaakaojauhetta tai maitoon upotettavia suklaatikkuja, kermavaahtoa, vaahtokarkkeja ja ehkä myös koristeeksi ja halukkaille makua antamaan piparminttukarkkeja. Ja vaikka myös suklaaströsseliä kermavaahdon päälle ripoteltavaksi. Mukit voisivat olla pahvisia ja jollain kivalla teemaan sopivalla etiketillä viimeisteltyjä. Baarin kylkeen ohjeet kaakaon valmistamiseen ja eikun nautiskelemaan!

kuva
kuva
kuva
kuva
kuva

Onko jollain kokemusta häiden tai muiden juhlien kaakaobaarista? Oliko herkkua?

22 tammikuuta 2015

Meillä on 360 gramman edestä uutisia

kuva

Nyt sen uskaltaa täälläkin jo ilmoittaa: meillä odotellaan kesävauvaa (laskettu aika 5.6.)! <3 Tänään oli toinen ultra, jossa jälleen pääsimme näkemään pienen 360g painoisen Pähkinämme. Huomenna päästään raskausviikolle 21, joten Pähkinä ei olekaan enää ihan nimityksensä kokoinen, banaanin mittainen oikeastaan (: Puoliväli siis meneillään ja meitsi on elämänsä kunnossa! Urheilu maistuu, eikä minkäänlaisia oireita enää muutamaan kuukauteen ole ollut. Eipä niitä alussakaan ollut väsymystä ja pientä ruokahaluttomuutta lukuunottamatta, joten helpolla olen päässyt verrattuna monien kamaliin raskausoirekertomuksiin..

Meidän häissämme kanssamme on siis juhlimassa silloin 8kk ikäinen lapsosemme <3 Tyttö vai poika? Sitä emme itsekään saaneet tänään tietää. Kaveri oli tiukasti jalat yhdessä, eikä selvästi halunnut paljastaa sukupuoltaan meille (; Mielellämme olisimme sen halunneet kuulla, mutta eipä siihen montaa kuukautta enää ole, että sen varmaksi tiedämme. Onnellisia olemme joka tapauksessa! Tärkeintä oli tänään saada nähdä pikkuinen masussa potkimassa ja terveenä (:


kuva

Entä miten vauva tulee muuttamaan hääsuunnitelmia? Ei oikeastaan mitenkään kohdallamme. Muutamia uusia pohtimisen ja suunnittelemisen aiheita hän toki tullessaan tuo, kuten sen, kuka hoitaa vauvaa vihkiseremonian aikana tai lähdemmekö vauvan kanssa hääyötä viettämään kotiin vai ottaako esimerkiksi isovanhemmat murun yhdeksi yöksi hoitoon. Nämä asiat taitavat selvitä vasta sitten kun tiedämme, miten arkielämä hänen kanssaan toimii (: Onneksi meillä on monta ihmistä ympärillämme auttamassa kaikissa asioissa. Ja kaikki odottavat Pähkinää yhtä innoissaan kuin me! <3

Tällaisin terveisin toivotan ihanaa loppuviikkoa kaikille! (:

20 tammikuuta 2015

Ninkan hiuskorukilpailu, I'm in!

Muutamissa blogeissa onkin jo ehditty kertoa, että Ninkan hiuskorukilpailu on jälleen käynnissä. Lueskelin postauksia ja ajattelin, että en itse taida kisaan mukaan lähteä, mutta hupsista vaan! Nyt on omakin suunnitelma tehtynä ja lähetetty kisaan mukaan. Jännää nähdä, pääsenkö omalla suunnitelmallani eteenpäin (:

Lähdehän sinäkin kilpailuun mukaan, mikäli toivot voittavasi unelmiesi hiuskorun hää- tai muuhun juhlapäivääsi! Osallistua voi 31.1. asti. Lisää ohjeita kilpailuun osallistumiseksi löydät Ninkan blogista. Jos oman suunnitelman/kuvakollaasin luominen tuntuu haastavalta, käy kokeilemassa Canvan suunnitteluohjelmaa. Canvalla jopa minä - näissä hommissa usein peukalo jopa hukassa - sain luotua ihanan kollaasin inspiraatiokuvistani. (By the way: Kiitos Canva-vinkkauksesta Ilma kuin morsian -blogin Emmille!)

Mallia omaan suunnitelmaan voit ottaa näistä aiemmin kisassa mukana olleista suunnitelmista. Kaikki kuvat täältä.


Joko suunnittelukärpänen puraisi? Kiinnostaisi tietää, kuka muu lähtenyt on kisaan mukaan? (:

Kilpailuista puheen ollen: Wedding Emilia -blogi on (edelleen, hihi..) ehdolla Vuoden Hääblogiksi 2015 kahdessa kategoriassa (yksityiset ja vuoden tulokas). Mikäli lovetat blogiani, käyhän äänestämässä vaikka joka päivä (: Äänestysaikaa 1.2. saakka. Tästä pääset antamaan äänesi. PUS!

18 tammikuuta 2015

Blogibongaus: Modernly Wed - moderni hääblogi

Sunnuntaihuomenia kaikki! Vai onko nyt jo lähemmäs päivä? No joka tapauksessa, meitsi keikkuu edelleen pyjama päällä ja aamutohvelit jalassa. Nää aamut on parhaita! Herätin Kullan katetun aamiaispöydän ääreen hyvä tovi sen jälkeen kun olin itse herännyt yläkerran naapurista lähtöisin oleviin aamu-tv:n ääniin. Ehkä ilman noita ääniä olisin itsekin nukkunut hetken pidempään, mutta sainpahan heti aamusta aihetta surffailla netissä ja etsiä hääinspistä (: Siinä surffaillessani eksyin Modernly Wed -hääblogiin, ja koukkuun jäin!

Blogista löytyy hääjuttujen ja upeiden kuvien lisäksi myös lifestyle-puoli, jos sen tyylisistä blogeista on kiinnostunut. Mutta meikäläinen uppoutui tyystin sinne hääpuolelle! Ja päätinpä nyt nostaa esille muutaman postauksen teidänkin ihailtavaksi. Slurps, mitä yksityiskohtia!

Edit: Hei ja ennen kuin lähdette selailemaan, muistutan Sinua oman hääblogini tilanteesta, joka on aikas jännä: Wedding Emilia on ehdolla Vuoden Hääblogiksi 2015 Love Me Do:n äänestyksessä. Mikäli pidät blogiani Vuoden hääblogi -tittelin veroisena, käyhän täällä äänestämässä! (: Blogi löytyy kahdesta kategoriasta (yksityiset hääblogit ja vuoden tulokkaat), joten halutessasi voit äänestää molempia. Äänestysaikaa 1.2.2015 asti.

Ja nyt päästän Sinut näiden pariin:

Hempeää! Modernit, puuteripinkki-harmaat häät Long Beachilla

Kuva: Kaysha Weiner

Värikästä! Sinistä, oranssia ja violettia hääjuhlaa Edmontonissa

Kuva: Eternal Reflections

Tyylikästä! Mustaa, valkoista ja violettia New Jerseyssä

Kuva: Photomuse

Räväkkää! Oranssi-pinkit häät Austinissa



 Kuva: Eclectic Images

12 tammikuuta 2015

Tsemppiä hääjärjestelyihin morsiot, sulhot ja tukijoukot!

Suomen valovoimaisin artisti, räppäri Elastinen tarjoilee meille häitämme suunnitteleville juuri sopivan tsemppibiisin. Normaalisti pitäisin tällaista biisiä kunnon pumppausbiisinä salilla, mutta niin se vaan iski muhun myös liittyen häihin.

Laita biisi soimaan ja ryystä siitä itsellesi voimia tähän viikkoon, siitä voi tulla upeaakin upeampi!!


"Katseet eteen ja suupielet ylöspäin. Teen vastoinkäymisistä voimaa!"

Mitä tahansa vastoinkäymisiä hääsuunnitelmat, hankinnat tai toteutukset aiheuttavatkaan, kaiken saa käännettyä puolelleen. Älä takerru pelkästään asioiden huonoihin puoliin, vaan näe myös positiiviset vaikutukset, niitäkin usein löytyy! Aiheeseen liittyvää: Mitä jos hääpäivänä sataa?

"Hanskat ei tipahda, periks ei anneta. Ne sanoo et voi, et pysty, ei kannata!"

Jos hääsäästöihin ei tunnu kertyvän tarpeeksi isoja summia kuukaudessa, iloitse myös niistä pienemmistä penneistä, joita purkkiin kolahtaa. Se on kaikki kotiin päin! Jos sinulla on jokin häihin liittyvä unelma, jonka haluat toteuttaa, älä anna periksi - pystyt siihen kyllä! Tavalla tai toisella. (Käy lukemassa minun unelmastani, jonka päätinkin toteuttaa hieman eri tavalla.)

"Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua."

Usein me morsiot ja sulhot itse olemme itsemme pahimpia kritisoijia. Omista askarteluista (kutsuista, koristeista, rekvisiitasta jne..) tulee aina olla ylpeä. Käden jälki ja tekemisen meininki saa näkyä! Myös liika täydellisyyden tavoittelu saa aikaan turhaa stressiä. Hääpäivästä ei tulla muistamaan, oliko pöytäliina samaa sävyä kaasojen mekon värin kanssa. Nauti suunnittelusta ja tekemisestä, silloin nautit myös itse hääpäivästä.

"Koval duunil asiat vaan onnistuu."

Häät vaativat paljon aikaa, voimia ja tukijoukkoja. Muista, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Se puristus, mikä pitää tehdä ennen ansaittua hääpäivää, on kaiken sen arvoista! 

Mun maanantai ja tää viikko alkaa Elastisen uuden biisin kanssa ihan hirveän hyvällä fiiliksellä! Toivottavasti myös sun ihana lukijani! (:

Puhtia viikkoon saan myös siitä tiedosta, että blogini on mukana Love Me Do:n Vuoden hääblogi 2015-äänestyksessä. Kiitos siitä kaikille teille, jotka blogiani ovat mukaan ehdottaneet <3 Äänestämään pääset täältä ja äänensä voi antaa vaikka kerran päivässä.

09 tammikuuta 2015

Wedding Emilia ehdokkaana Vuoden Hääblogiksi 2015

Voi MORO! sano Tampereen likka, kun tuli aamutuimaan blogiaan kurkkimaan. Mitä täällä oikein tapahtuu?! Wedding Emilia on ehdokkaana Vuoden Hääblogiksi 2015! Blogi kilpailee kahdessa sarjassa: vuoden hääblogi ja vuoden tulokas. Pakko myöntää, että mun sydän alkoi laukata heti, kun sain tietää tästä ehdokkuudesta, ja nyt kädet täristen ja hikoillen yritän tässä vielä ilmoittaa siitä kaikelle kansalle :D Kiitos ihanasta yllätyksestä ja kunniasta Love Me Do-tiimi ja erityisesti kaikki blogiani ehdolle ehdottaneet! <3


Blogiani Vuoden Hääblogiksi 2015 ja vuoden tulokkaaksi pääset äänestämään Love Me Do:n sivuilla. Äänestysaikaa on 1.2.2015 asti, eli ethän aikaile äänesi kanssa (: Yhdestäkin äänestä olen kiitollinen, mutta halutessaan yhden äänen voi käydä antamassa vaikka joka päivä. Myös sivupalkista löytyvän Love Me Do-tunnisteen kautta pääset äänestämään.

GAAAH! Mä sekoan! :D Kuin varmasti myös muut ehdokkaana olevat bloggaajat. Onnea meille kaikille!!

Ihanaa ja huikeeta viikonloppua Sinulle! <3  

08 tammikuuta 2015

Blogibongaus: Tifani Lynin DIY lumihiutale

Kaikki kuvat täältä

Jo jokin aika sitten löysin Tifani Lyn Lifestyle Photography-sivustolta löytyvän koristeidean talvihäihin. Päätin kuitenkin pantata sitä sinne asti, kunnes maa on saanut kauniin valkoisen hunnun ja talvi on kunnolla meille koittanut. Palattuamme pitkältä joululomalta Keski-Suomesta ja Tampereelta takaisin Raumalle petyimme suuresti, sillä Talven Ihmemaaksi tätä kaupunkia ei todellakaan voi kuvailla.. Voi merenrantakaupunki sentään! Maassa taitaa olla sentti vetistä lumenomaista jotain ja taivaalta sataa sitä samaa lisää. Kaiken lisäksi tuulee navakasti, joten ulos ei houkuttele lähteä.

Vaan tällä postauksella nyt piristän itseäni ja toivottavasti myös teitäkin (: Tifanin lumihiutaleet on askarreltu vanhojen kirjojen sivuista (ihanaa kierrätystä!), mutta mitä tahansa muutakin paperinohutta, helposti taipuvaa ja liimautuvaa voi käyttää. Huomioi, että suikaleita leikataan useamman sivun verran kerrallaan!

Tarvikkeet:
  • Vanhoja kirjoja tai muita paperituotteita
  • Viivotin
  • Kuulakärkikynä
  • Paino
  • Kuumaliimaa
  • Siimaa
  • Erikeepperiä ja sprayliimaa
  • Glitteriä

Ohjeistus

1. Mittaa paperista 2,5cm (1 tuuma) levyistä suikaleita, piirrä viivat kuulakärkikynällä koko sivun pituudelta. Päätä, kuinka monta sivua leikkaat kerrallaan (mallissa Tifani leikkaa viiden sivun paksuisia suikaleita) ja leikkaa yhteensä seitsemän suikalepinoa.
2. Jätä ensimmäiseksi leikattu suikalepino sen pituiseksi, kuin se on. Lyhennä toinen ja kolmas pino 1,25cm (0,5 tuumaa) lyhyemmäksi, neljäs ja viides pino 2,5cm (1 tuuma) lyhyemmäksi, kuudes ja seitsemäs pino 5cm (2 tuumaa) lyhyemmäksi. Mittaaminen ei ole liian tarkkaa, joten voit leikata pituuksia myös fiiliksen mukaan.
3. Taivuta pinoja yksi kerrallaan puoliksi sormiesi väliin. Pisin suikalepino jää keskimmäiseksi, toiseksi pisimmät sen molemmin puolin jne.
4. Laita taivutetut suikaleet (lumihiutaleen yksi sakara) painon alle.
5. Purista tiukasti yhden lumihiutaleen sakaran päästä ja kiedo siimaa sen ympärille. Toista kohdat 1-5 vielä seitsemän kertaa, niin saat yhteensä kahdeksan sakaraa.
6. Leikkaa paperista 2,5cm levyinen ja viiden sivun paksuinen pino ja muotoile siitä rinkula. Kiinnitä siimalla.
7. Levitä kuumaliimaa yhden lumihiutaleen sakaran päähän. Yritä saada liimaa jokaiseen paperiin kiinni, jolloin liima sitoo muotoa mahdollisimman hyvin. Kiinnitä sakara kiinni rinkulaan ja pidä paikoillaan, kunnes liima on kuivunut.
8. Toista seitsemäs kohta niin, että liimaat kaikki sakarat kiinni rinkulaan. Huomioi, että sakarat tulevat kiinni tasaisin välein. (Ensin kannattaa muodostaa risti ja sitten liimata loput sakarat väleihin.)
9. Lisää liimaa vielä jokaisen sakaran väliin, jotta rinkula pysyy varmasti kiinni ja tukee lumihiutaleen muotoa.
10. Liimaa vierekkäiset sakarat vielä kiinni toisiinsa.
11. Levitä erikeepperiä pensselillä tai sormella ympäri lumihiutaleen reunoja ja joko dippaa hiutaletta glitteriin tai sirota glitteriä liimatun kohdan päälle (kumihanskat käteen suojaksi!). Kiinnitä glitteri vielä päältä sprayliimalla.

En lähtenyt kopioimaan kuvallisia ohjeita Tifanin sivuilta, joten ne kannattaa käydä katsomassa vielä täältä. Helpottaa askartelua kummasti (:


Toivotan kaikille superkivoja askarteluhetkiä ja onnellista uutta vuotta 2015! <3